Osaamisen kehittäminen

Henkilökunnan osaaminen vaikuttaa suoraan yrityksen tulokseen. Osaava henkilökunta toimii oikealla tavalla ja osaa viedä yrityksen liiketoiminnan kehitystä oikeaan suuntaan.

Protectin osaamisen kehittämispalvelut lähtevät liikkeelle hyvin tehdystä pohjatyöstä ja johdon oivalluttamisesta. Kun johto ymmärtää yrityksen avainasioihin kytkeytyvät pääasiat, he innostuvat ja ovat valmiita antamaan tukensa ja riittävät voimavarat koko yrityksen jatkuvalle osaamisen kehittämiselle.

Osaamisen kehittämisessä keskiössä on ymmärrys – se että koko yrityksessä kaikki ymmärtävät mitä tehdään ja miksi.  Kun kaikki saadaan samalle lähtöviivalle, voidaan osaamisen kehittämistyötä lähteä rakentamaan eteenpäin. Kun tasavertainen alusta on valmis, yritykselle tuotoksi muuttuva kehittyminen on mahdollista.

Nykytilan arvioinnin avulla päästään alkuun

Protectilla osaamisen kehittäminen lähtee nykytilan arvioinnista. Kun saadaan selville nykyisen osaamisen tila, voidaan arvioida, minkälaista osaamisen kehittämistä on tarpeellista tehdä. Osaamisen kehittäminen voi olla jatkuvaa parantamista ja uusien asioiden opettelemista, mutta usein se on myös lakisääteinen vaade, jonka ylläpito vaatii systemaattista ylläpitoa.

Kokonaisvaltaista osaamisen kehittämistyötä tehdään monella tasolla. Kun nykytila on arvioitu, voidaan määritellä koulutuksen eri tasojen ja määrän tarpeet. Kun tämä on tehty, siirrytään tavoitteisiin ja konkreettisiin suunnitelmiin.

Malli osaamisen kehittämisen hallintaan

Kun nykytila on arvoitu ja tavoitteet ovat selkeitä, yritys voi astua Protectin luomalle Osaamisen kehittymisen polulle. Tämä malli on kehitetty yrityksille siksi, että he voisivat lähteä toteuttamaan osaamisen kehittämistä mahdollisimman helposti myös käytännössä.

Osaamisen kehittymisen polku tuo osaamisen kehittämiseen hallittavuutta ja järjestelmällisen otteen. Sen avulla koko yrityksen henkilöstö saa tasapuolisesti heidän vastuualuettaan koskevan perustiedon ja syventävän tiedon, sekä lisäksi jatkuvaa parantamista tuottavaa tietoa ja osaamista.

Millaisia haasteita teidän yrityksessänne on osaamisen kehittämisen kanssa? Ota yhteyttä niin etsitään yhdessä ratkaisu haasteisiin!

 

Tilaa oma koulutus yrityksellesi

Tutustu Osaamisen kehittymisen polkuun ja rakenna yrityksellesi tarpeiden mukainen opintopolku

Osaamisen kehittymisen polku Protectilla

Perustason tavoite on, että koulutuksen käynyt osaa käyttää tietoa omassa työssään. Ymmärtää konseptin ja sen pääperiaatteet.

Kenelle?

Työntekijät ja toimihenkilöt, joille riittävät perustiedot käsiteltävästä aiheesta.

 

Syventävän tason tavoite on, että koulutuksen käynyt osaa soveltaa tietoa uusissa tilanteissa ja analysoi dataa. Osaa pilkkoa kokonaisuuden pienempiin osiin ja ymmärtää niiden väliset suhteet.

Kenelle?

Perustason osaamista syventävä koulutus vastuuhenkilöille, esimiehille ja prosessin omistajille. Antaa valmiudet ottaa käyttöön jatkuvan parantamisen työkaluja.

 

Jatkuvan parantamisen tason tavoite on, että koulutuksen käynyt osaa seurata ja yhdistellä olemassa olevaa tietoa ja toiminnan mittareita päätöksenteon tueksi. Arvioi nykyistä toimintatapaa ja kehittää yrityksen toimintaa tavoitteellisesti.

Koulutukseen sisältyy tilaisuus, jossa Protectin asiantuntija mentoroi koulutukseen osallistunutta tai hänen organisaatiotaan jatkuvaan parantamiseen liittyen (1h). Mentorointisuhde tukee osaamisen kehittymistä ja se voi jatkua myös koulutuksen jälkeen.

Kenelle?

Jatkuvan parantamisen työkalujen tehokas haltuunotto vastuuhenkilöille, asiantuntijoille ja prosessien omistajille.